Kati Urho 

Matti Urho

Kati Urho valmistui vuonna 2002 näyttelijäksi Lontoossa ja on sen jälkeen toiminut ammattinäyttelijänä, voiceover artistina, ohjaajana, käsikirjoittajana sekä tuottajana Englannissa, Saksassa ja Suomessa. Kati on toiminut The Fins Theatre Companyn taiteellisena johtajana vuodesta 2004 lähtien, jolloin ryhmä perustettiin. The Fins Theatre Company on kaksikielinen ammattiteatteriryhmä Lontoosta, jonka lähtökohtana on käyttää suomalaista mytologiaa, etenkin Kalevalaa, esitysten rakentamiseen. Ryhmä on perehtynyt Kalevalan henkilöhahmojen uudelleen luomiseen moderneissa konteksteissa, esimerkiksi työympäristössä, perhe-elämässä sekä sosiaalisessa kanssakäymisessä.